maanantai 14. toukokuuta 2018

Prinsessan oma päivä



Lauantaina juhlittiin prinsessan ihan omia 1-vuotissynttäreitä. Jos hän olisi ajallaan syntynyt, eli laskettuna päivänä, olisi ollutkin neidillä ihan oikea syntymäpäivä. Virallisestihan hän täyttää vasta 22 päivä vuoden, mutta vanhempien omien menojen vuoksi, päätettiin juhlia ne päivää ennen äitienpäivää. Oli myös mukavempi näin, niin tuli juhlittua kaikki samalla kertaa!

Tarjottavia en ehtinyt kuvaamaan, ne kun meni parempiin suihin! Tarjolla oli kuitenkin mansikka-kermatäytekakku, sitruuna-limejuustokakku, tonnikala-oliivipannari, feta-pinaatti-tomaattipannari, cocktailpiirakoita ja munavoita niiden kaveriksi, ja sitten ihan vain pientä naposteltavaa, irtokarkkeja, suolakeksejä, muumikeksejä, poppareita ja sipsiä. Hyvin riitti tarjottavat, sillä kaikki kutsutut eivät edes paikalle päässeet, kävivät kuitenkin aikaisemmin jo kylässä tai tulevat nyt kuluvan viikon aikana käymään. 

Jessika ei ollut kyllä millänsäkkään väkimäärästä. Tyytyväisenä vain teputteli menemään ja nautti väenpaljoudesta. Mekkokaan ei haitannut menoa, nautti vain se päällä olosta. Ulkona tuli vähän sanomista, niin kuin aina, kun ei voinut mekko päällä istua eikä varsinkaan kävellä paljain jaloin. 

Hyvin ihmiset toivat lahjoja, vaikka laitoin jo kutsuun, että mitään ei välttämättä tarvitse tuoda. Pääosin vaatteita, kuten hiljaa mielessäni toivoinkin, koska tuota tavaraa on aivan tarpeeksi. Lopputunnelmana todella kiva ja hyvä päivä, nähden ihmisiä ja syöden hyvin.
Miten teillä on mennyt 1-vuotissynttärit? Tuliko paljon lahjoja? Mitä mieltä lapsi oli synttäreistään?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asiattomat kommentit menevät suoraan roskakoriin ;)