sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Reiman varastontyhjennyksen ostokset

Reimalla oli tosiaankin varastontyhjennys päivät 11-13.11. Yleensä ne on alkaneet jo keskiviikkona, mutta tällä kertaa vasta torstaina. Aamu kahdeksalta jo jonottamaan ovien taakse, kun ovet aukesivat yhdeksältä. Ihmeen vähän oli tällä kertaa porukkaa ostoksilla ensimmäisenä myyntipäivänä, mutta ehkä mainostamisella oli osuutta asiaan. Mainos oli vasta torstain paikallislehdessä, kun se on yleensä jo ollut maanantain ja facebook -tapahtuma tehtiin vasta tiistaina. Ilmeisesti firma ei halunnut mainostaa "halpoja päiviä" aikaisemmin, jotta voisivat myydä loppuun asti normaalihinnoilla.

Tässä muutamat löydöt:

 Talvitakki kauppatakiksi 25€, Loskarit 30€, tennarit kesäksi 5€ ja kypäräpipot 5€/kpl. Enemmänkin olisin pipoja ostanut, mutta kokoa 52 ei tahtonut alelaareissa olla, ja onnekseni löysin edes nämä kaksi kappaletta. Mielummin sitä maksaa 5€ kuin normaalihinnalla sen 34€.


Säästin tämän postauksen tekemistä ihan tähän hetkeen asti, koska kävin vielä eilen alennusmyynneillä. Yleensä tapana on ollut alentaa hintoja vielä lauantaina paljonkin alkuperäisestä, mutta tälläkertaa oli vain osaa tuotteista alennettu ja mikä parasta, siellä oli samat tuotteet kuin torstaina. Lupaukset vaihtuvista tuotteista eivät siis käyneet toteen näillä myynneillä. Muutenkin tuntuu, että vuosi vuodelta nämä myynnit vain kallistuvat (eli alennusta ei juurikaan ole joidenkin tuotteiden hinnoissa) ja tuotteet niin sanotusti huononevat siinä määrin, että kaikista ei löydy kokoja ja mitä isompiin kokoihin mennään, sen vaikeampi niitä on löytää. 

Kyllä aion silti keväällä vielä mennä myynteihin, mikäli niitä vielä järjestetään.

1 kommentti:

  1. Mä olen huomannut myös ettei nuo alennukset enää ole samanlaisia kuin ennen. Ja tämän vuoksi olenkin laiskistunut, enkä enää kovin usein raahaudu noihin varaston tyhjennyksiin tai pop up shoppeihin. Alennus on niin pieni, että mieluummin useimmiten maksan täyden hinnan siitä, ettei tarvii mennä ruhkaan. Toki jos jo muutenkin olen liikenteessä, niin pitäähän sitten mennä pyörähtää... 🙈😊

    VastaaPoista

Asiattomat kommentit menevät suoraan roskakoriin ;)