tiistai 29. joulukuuta 2015

läskille kyytiä.

Treenitoppi; H&M | Treenihousut: Def-Shop (saatu) | Kengät: Ebay

Voin sanoa, että tuli kyllä tämä joululahja tarpeeseen, sillä se kohotti motivaatiota laihduttamisen suhteen nollasta sataan! :) Eilen ja tänään on tullut vietettyä aikaa tosiaan honkajoen kuntosalilla, kun joululahjaksi sain vuodeksi sinne poletin. Kyllä lihakset huutaa hoosiannaa!

Olin kyllä hyvin yllättynyt ensimmäistä kertaa salille mentyäni, sillä kuvittelin jo mielessäni, että se on pieni rupuinen paikka, jossa on hyvin vanhoja laitteita joku 4kpl, mutta yllätykseni oli suuri kun sieltä löytyikin vaikka ja mitä! Huonekkin oli passelin kokoinen. Pienellä paikalla on myös se hyvä puoli, että salilla ei ole välttämättä ketään kun sinne menet, kuten tänään sain touhuta koko tuntini ihan yksin kaikki laitteet käytössäni :) 

Innostuin myös tämän joululahjan myötä aloittamaan uudestaan Bikini Body Mommy -haasteen, jonka vedän yleensä aamuisin ennen aamupalaa ja ennen kuin kristian herää yöuniltaan. Se antaa kyllä hyvän aloituspotkun päivään. Nyt mä jaksan taas paremmin touhuta ja olla, kun motivaatio on kohdillaan ja ruokavalio.

perjantai 25. joulukuuta 2015

Christmas outfit and more

 Paita; Def-Shop (saatu) | Housut; Seppälä | Korut: Glitter
(sori kuvien laatu.. taitaa järkkäri vedellä viimeisiään..)

Joulu tuli, oli ja meni. Ihan hyvä vain, että se on kerran vuodessa, sillä tuntuu etten ole koskaan ollut yhtä kiireinen kuin nyt koko joulukuun. Myös stressitaso on ollut korkealla ja se onkin näkynyt syömisissä, että käyttäytymisessäni. Loppuviikon voisi ottaa vielä rennosti ja ensi viikon maanantaina opetella taas syömään oikein ja kokeilla aikatauluttaa päiviänsä, jotta tulisi tehtyäkin jotain.

Kristian sai paljon lahjoja, vaatteita, rahaa ja leluja, joilla onkin nyt koko aamupäivä leikitty innoissaan. Parhain lahja oli ehkä ihan oma potkuauto, joka tottakai merkiltään on mersu, sillä meidän taloon ei muun merkkisiä autoja mahdukkaan ;) Itse sain rahaa, uuden ulkoisen kovalevyn (2TB), lahjakortin, kosmetiikkatuotteita ja parhain viimeisimmäksi, vuoden salikortin! Nyt saa jäädä tekosyyt nurkkaan ja ei muuta kuin salille hikoilemaan! 

Ruuastakin pitää sanoa sen verran, että en ollut ikinä maistanut niin hyvää kasvisruokaa, kuin nyt jouluna! Pikkusiskoni kun on täysin vegaani, hän oli tehnyt seitan kinkkua, ja se oli oikeasti todella hyvää! Kannattaa joskus testata, jos haluaa vaihtelua liharuokavalioonsa.

Mitenkäs teidän joulu meni ja saitteko paljon lahjoja? :)

tiistai 15. joulukuuta 2015

Today's Outfit

 Pipo; Wish.com | Paita: Def-shop (saatu) | Housut: Seppälä | Kengät; Wish.com
Korut: Seppälä

Ihanaa, mulla on vihdoinkin paita, johon tuo kaulakoru sopii! Pitkään ollut meinaan käyttämättömänä vessan nurkassa, odottaen oikeaa kohdetta, ja tadaa, vihdoin parivaljakko on löytynyt! Kuvia katsoessa tuli vain mieleeni, että ihan kiva joo, mutta pitää alkaa harjoittelemaan tuota poseeraamista kameralle, kun tullut ihan liikaa vietettyä aikaa siellä kameran toisella puolella.. ;) mutta, ei näitäkään kuvia heti uskoisi puhelimella otetuiksi!

perjantai 4. joulukuuta 2015

Helppo, nopea ja vähähiilihydraattinen jauhelihapihvi auran ystäville.

Tarvitset:
1pkt auraa
600g jauhelihaa
2rkl felix chilikastiketta
2rkl pippurimauste, yrttinen
 Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen ja sekoita ainekset keskenään. 
 Pyöritä ensin käsissäsi pyörykkä, jonka muotoilet pihviksi painelemalla sen kasaan. Laita uuniin ja anna paistua 30min.
 Nesteestä voit vaikka tehdä kastikkeen!
 Itse nautin pihvini "hampurilais"ateriana. "Sämpylä" on mantelileipä (ohje), ja "ranskalaiset" lanttua, jotta olisi mahdollisimman vähähiilihydraattinen. Ukko nautti muuten saman satsin, mutta lantun tilalla oli ihan perunaa :) Ylijääneet pihvit pääseekin sitten salaatin kaveriksi tai herkuttelen ne sellaisenaan, Niin hyviä ne on <3 Pyöryköille sopii myös sama ohje todella hyvin!

torstai 3. joulukuuta 2015

Villasukat pukinkonttiin -ohje

Tykkäätkö tehdä käsitöitä tai haluaisitko oppia? Tässä hyvä ja helppo ohje villasukkien tekoon! Lopuksi vielä video youtubesta, jonka avulla itse opin neulomaan viime vuonna. Ja jos ohjeesta ei ymmärrä, niin video opastaa hyvin epäselvät kohdat.


Tarvitset:
n. 150g lankaa (itse tein molemmat samaan aikaan kahdesta eri kerästä)
4 koon puikot

Tee 48 silmukkaa, eli joka puikolle tulee 12 silmukkaa. 

Varsi:
Ensimmäinen kierros suljettuna neuleena, seuraavat viisi kierrosta 2 oikein 2 nurin. Tee 4 kierrosta nurin, 4 kierrosta oikein ja jatka tätä kunnes nurjia kohtia on 5 ja oikeita 4. Sitten 5 kierrosta taas 2 oikein 2 nurin.

Kantapohja ja kantalappu:
Kantalappu on tehty vahvistettuna neuleena, joten neulo neljännelle puikolle ensimmäisen puikon silmukat. Käännä työ. Aloita nostamalla ensimmäinen silmukka puikon takaa, jotta langan saa eteen. Tämän jälkeen neulo puikko loppuun nurjaa neuletta. Käännä työ. Neulo nyt nostamalla joka toinen. Ensimmäinen silmukka kuin neuloisit sen, seuraava neulotaan ja keskimmäiset silmukat nostetaan puikon edestä puikolle. Tee näin puikon loppuun ja käännä taas työ. Näin jatketaan niin monta kierrosta kuin puikolla on silmukoita, eli jos aloitit 48 silmukalla, tee 24 kierrosta + yksi lisäkierros, koska nurjalla neulottu puoli lopettaa kantalapun neulomisen.

Nyt jaa silmukat kolmelle puikolle, ensimmäiselle 8 silmukkaa, toiselle 9 ja viimeiselle jää 7 silmukkaa. Jatka ensimmäinen puikko (8) vahvistettua neuletta. Puikko jossa on 9 silmukkaa, neulotaan koko ajan kaventaen silmukoita. Neulo puikko normaalisti oikein, kunnes jäljellä on yksi silmukka ja jätä se neulomatta. Neulo kolmannelta puikolta silmukka toiselle puikolle ja nosta neulomatta jätetty silmukka neulotun yli. Tämän jälkeen käännä työ ja neulo toinen puikko nurjaa. Puikon lopussa nosta ensimmäiseltä puikolta silmukka toiselle puikolle ja neulo ne yhtee nurin. Käännä taas työ, ja jatka näin kunnes ensimmäiseltä ja kolmannelta puikolta loppuu silmukat. 

Kiilakavennus:
Seuraavaksi tehdään silmukoita. Neulo puikko tosiaan oikeaa ns. ensimmäisen puikon loppuun. Sitten kerätään reunalta silmukoita, joita on 12, mutta on myös hyvä ottaa muutama extrasilmukka, jotta ei jäisi reikiä, sillä ne kavennetaan helposti pois. Neulo 2 ja 3 puikko oikein ja poimi taas silmukat. Nyt kaikki 5 puikkoa on käytössä, joten neulo puolet puikosta ns. 4 puikolle, keskellä kaksi yhteen ja siirrä loput ensimmäiselle puikolle. Nyt olet aloituspisteessä. Tee kierros oikeaa. Seuraavalla kierroksella kavennukset ensimmäisen puikon loppuun ja neljännen puikon alkuun. Ensimmäisen puikon lopussa neulotaan yhteen ja neljännen puikon alussa tehdään ylivetokavennus, jota tehtiin kantapohjankin kohdalla, eli nostetaan ensimmäinen, seuraava neulotaan ja nostetaan edellinen silmukka neulotun yli. Tee tämän jälkeen kierron oikeaa, kavennus, 2 kierrosta oikeaa, kavennus, lisäämällä aina yhden kierroksen kavennuksen jälkeen, kunnes joka puikolla on jälleen 12 silmukkaa. Tämän jälkeen neulotaan oikeaa niin kauan, kunnes pikkuvarvas peittyy, tai jos teet lahjaksi, katso koko vaikka tästä taulukosta ja neulo sen mukaan.

Kärkikavennus:
Kärkikavennus tehdään vähän samalla tavalla kuin kiilakavennus, mutta nurinkurin ja ilman ylivetokavennusta. Eli, neulo 4 silmukkaa oikein, 2 yhteen, 4 silmukkaa oikein ja 2 yhteen. Tee puikot näin, jonka jälkeen 4 välikierrosta. Sitten 3 silmukkaa, 2 yhteen, 3 silmukkaa, 2 yhteen kaikki puikot, jonka jälkeen 3 välikierrosta. Sitten 2 oikein, 2 yhteen, 2 oikein 2, yhteen, 2 välikierrosta. 1 oikein, 2 yhteen, 1 oikein 2 yhteen ja 1 välikierros. Sitten 2 silmukkaa yhteen jonka jälkeen lanka vedetään silmukoiden läpi, neulomalla silmukat yhteen ja vetämällä langan niiden läpi. Sitten onkin sukka valmis ja neulalla voi langan päät vielä sukan sisälle ujutella silmukoihin, jotta työ ei purkaannu.
Tässä tämä hyvä video villasukan neulomisen opetteluun!

tiistai 1. joulukuuta 2015

Christmas gift shopping, or something else?

 Takki: Ellos | Käsineet: Mutha | Kengät: Wish.com
Paidat: Seppälä | Housut: Seppälä | Laukku; Kirpputori

Puhelin laadulla mentiin, koska kukaan ei osaa käyttää mun kameraa. Kuhan vaan sais aikaseks rahat uuteen runkoon, niin eiköhän asukuvien ottokin helpotu kummasti ottajan kohdalla.

Käytiin siis tänään ostoksilla kummitätini kanssa porin puuvillassa, joululahjojen toiveessa. Kröhöm, siis kertomassa joulupukille miten mahtavaa olisi jos välittäisi tämän ja tämän tuolle, ja taas tämän tuolle. Ennen kotiin lähtöä käytiin haukkaamassa vähän subia, kun kankaanpäästä koko firma otti ja lähti. Löysin itselleni parit kivat korut glitteristä, mutta niistä sitten lisää loppukuusta, kun esittelen kaikki tämän kuun ostokset. :)

Joku vois muuten vinkata mulle, et miten saan pysymään noi mun hiukset tuuheena. Ärsyttävää ku jos ne on aamulla vielä hyvin, niin ei mee kauaa ku ne on jo ihan lättänät.

maanantai 23. marraskuuta 2015

winter is here and the rhinitis too.


Poika kävi viikko sitten maanantaina 1 -vuotis neuvolassa, jossa sai rokotteet ja siitä lähtien ollut nuhassa, Sama nuha iski sitten minullekkin pari päivää myöhemmin ja täällä ollaan koeteltu parannella sitä. Piti ottaa pojasta 1v kuviakin, mut se on sitten nuhan takia jäänyt. Toivottavasti ei lykkäänny enää juurikaan pidemmälle, jotta saisin pian kuvat aikaiseksi. 

Kyllä meidän oli silti pihalle päästävä, oli nuha tai ei, ihmettelemään lunta ja kokeilemaan synttärilahjaksi saatua pulkkaa. Voi sitä riemun määrää, kun ihmeteltiin valkeaa maata ja pulkan kyydissä oli kiva kölliä. Koirat tottakai mukana pihalla touhuamassa omiaan.

Oli ihan pakko linkittää tähän pikkumiehen lempi lastenlaulu. Jalat ja kädet käy heti, kun kuulee alun, niin hieno se mustan kissan tango on. 

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Arkimeikkini

Äiti ei aina kerkeä laittaitumaan, vaikka haluaisikin näyttää joskus ihmiseltäkin. Siksi arkimeikin täytyy olla hyvin simppeli ja nopea tehdä. Joskus hifistelen ja käytän myös nestemäistä eyelineria yläluomeen, mutta muuten arkimeikkini koostuu näistä:


Ensin hieron kasvoilleni kosteusvoidetta, ja annan sen kuivahtaa. Sen jälkeen levitän siveltimellä peitevoidetta ympäri kasvoja (jos joku vois vinkata mil ne siveltimet saa hyvin puhtaaksi niin kiitos!). Nyt hieman käytän kulmakynää, tuomaan kulmia vielä enemmän esille. Tämän jälkeen vain pelkkä ripsiväri yläripsiin + alaripsiin ihan pieni kerros. Jos käytän eyelineria, laitan sen ennen ripsiväriä. Kaikki tämä tapahtuu alle 5 minuutissa, joten se ei vie paljoa päivästä aikaa! :) Lopputuloksen näkee seuraavasta kuvasta:


maanantai 19. lokakuuta 2015

Resepti: Suussa sulavaa uunilohta perheen pienimmällekkin!

Tarvitset seuraavat raaka-aineet:
(Kalaa oli n.1,7kg, joten siksi kaksi purkkia. Pienemmille kaloille riittää yksi.)
Kalan pintaan tehdään muutama viilto, ja tilli ripotellaan kalan päälle. Itse laitan kalan nahkoineen uuniin, koska liha irtoaa nahkasta paremmin kun kala on kypsynyt. Ei mene ns. hukkaan lihaa, jos sitä nahkaa yrittää huonoilla taidoilla peraata irti.
francet astiaan ja sekaan n. 3tl sitruunapippuria. Sekoitetaan ja levitetään kalan päälle kauttaaltaan. Sen jälkeen uuniin 200 asteeseen 20-30min, riippuen koosta. Tämä oli 30min.

Kalan voi nauttia vaikka perunamuusin tai muiden vihannesten kera! Itse nautin sen keitetyn parsakaalin kanssa. 

Reseptissä ei ole käytetty ollenkaan suolaa, joten sen takia se soveltuu myös perheen pienimmällekkin! Meillä poika nautti oman satsinsa bataattimuusin kera, ja hyvin upposi flunssaiseen mieheen!

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Kokeilussa: Mustapää naamio

Olin kuullut aika paljon juttua näistä mustapää naamioista, joten päätin lähteä myös kokeilemaan toimiiko tämä ihan oikeasti. Testiin päätyi kiinan ihme, jonka ilmaiseksi kokeiluun sain ystävältäni.



Levittäminen oli aika hankalaa sormin, kun se otti sormiin kiinni. Sivellintä en silti suosittele, sillä se sivellin on sen jälkeen entinen. Sormista väri lähti hyvin ihan pesemällä. Annoin naamion vaikuttaa kymmenisen minuuttia, ennen kuin se oli täysin kuiva revittäväksi.


Kuten kuvista näkyy, niin vaikutus ei ollut suuri. Muutama yksittäinen ihokarva lähti naamion mukana pois, mutta ei se niitä mustapäitä vienyt, Plussaa siitä, että iho tuntui naamion jälkeen pehmeämmältä mitä ennen naamion laittoa. Näin jälkeenpäin ajatellen, se naamio olisi ollut ehkä parempi kokeilla saunan tai suihkun jälkeen, kun ihohuokoset ovat auki. Ehkä ensi kerralla, jos kokeilisi tällä kertaa USA:n versiota, eli tätä

Tiivistelmä:
+ Kuivui suhkot nopeasti.
+ Iho tuntui pehmeämmältä naamion jälkeen.
- Hankala levitettävä.
- Haisi kummalliselle.
- Ei toteuttanut käyttötarkoitustaan.

torstai 15. lokakuuta 2015

Im lost

Pienenä halusin tulla isona eläinlääkäriksi. Se oli mun unelma siihen asti, kunnes tajusin, että en yksinkertaisesti pystyisi antamaan sitä viimeistä piikkiä, ja tuottamaan näin eläimen omistajalle tuskaa, vaikka se olisikin eläimen parhaaksi. Tämän tajuttuani, päätin ryhtyä poliisiksi, mutta se kariutu siihen, että ei mulla ole kuntoa toimia poliisina ja en pystyisi siihen. Sitten halusin olla muotisuunnittelija, mutta en osaa edes käyttää ompelukonetta.


Ysiluokalla olin varma, että haluan hakea vain kone- ja metallialalle, joka olikin yhteishaussa se ainut vaihtoehto. Kulkisin isoveljen jälkiä kohti putkimiehen hommia, mutta suunnitelmat taas muuttuivatkin. Aloin bloggaamaan ja toivoin saavani siitä jonkinlaisen sivubisneksen ja päätin vaihtaa tieto- ja viestintätekniikan puolelle, koska rakastin valokuvausta ja koodaamista. Bloggaaminen unohtui ja samoin kariutui koulunkäynti, koska en ollutkaan enään varma haluanko tehdä tätä.


Tänä päivänä tässä ollaan edelleen ilman päämäärää ja sitä mitä minä haluan tehdä isona. Bloggaaminen on toki iso osa elämää vieläkin, mutta nykyään on haastavempaa tulla tunnetummaksi kuin 5 vuotta sitten bloggaamisen löydettyäni. Olen pyöritellyt niin paljon erilaisia ammatteja päässäni ja kuvitellut itseni niihin, mutta en ole vieläkään löytänyt sitä mikä tuntuisi omalta. 

Olen toki hyvä ruuanlaittaja, mutta en halua siitä ammattia, jotta mielenkiintoni ruuanlaittoon säilyisi kotona. Olen ihan keskiverto valokuvaaja, mutta tälläisenä aikakautena se ei ole tuottoisa vaihtoehto. Olen myös hyvä webdesignissa, mutta koodipuoli tuottaisi tuskaa, koska en osaa koodata validisti tai kovin monimutkaisia juttuja, vaikka koodaustaito onkin tänä päivänä se the juttu. 


Taidankin vain pysytellä kotona siihen asti, että kristian täyttää 3 vuotta, miettien mitä lähtisin tekemään seuraavaksi ja käymällä nettilukion suosiolla loppuun. Ikää on mittarissa kohta 23 vuotta (joka täyty oikein laskea syntymävuodesta eteenpäin), ja olen vieläkin hukassa elämässäni. Minulla ei ole unelmia, tai ainakaan tunnu olevan, minä vain olen ja toivottavasti tässä on vielä aikaa löytää ratkaisut tulevaisuudelle.

keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Metsässä on monta ihmeellistä asiaa..






Kävimme hieman metsässä ihmettelemässä kaikkea uutta, samalla kun mamma poimi puolukoita. Tottakai poju sai toimia vähän valokuvamallinakin, niin saadaan hänen omaan albumiin kuvia ensimmäiseltä metsäreissulta. Puolukoita täyty välillä itsekkin maistella suoraan puskasta, sillä ne on hänen mielestään todella hyviä! Itse taas en voi sietää puolukan makua, MISSÄÄN muodossa, mutta pääasia et pikkumies on kaikki ruokainen. 

maanantai 28. syyskuuta 2015

Autumn, my favourite time of year.


Olen suurimmaksi osaksi vain fiilistellyt syksyä, sen värejä ja raikkautta. Oli myös jälleen aika kaivaa kaapinperältä lankaa ja puikot, ja ruveta töihin. Viime syksynä opettelin neulomaan villasukat, tänä syksynä sitten opettelinkin tekemään lapaset. Nämä yksilöt tein omalle pojalle, mutta myös toiset sain aikaiseksi, jotka menivätkin veljen pojalle ristiäislahjaksi.

Yleensä syksyisin myös herää se fiilis, että tekisi mieli opiskella. Toteutin tämän toiveeni, hain nettilukioon ja pääsinkin sinne sisään! Olen siis nykyään virallisesti opiskeleva kotiäiti, joka kuluttaakin vapaa-aikansa, eli päikkäriajat, opiskeluun. Ajattelin aloittaa sillä kaikista helpoimmalla, eli matematiikan ykköskurssilla. Prosenttilaskuja lasketaan vieläkin, koska päätin edetä aiheessa seuraavaan vasta, kun edellinen on hyvin hallinnassa, ja nämä ei ole, ainakaan sanallisten tehtävien osalta.


Syksy on myös juhlan aikaa. On muiden sekä omat synttärit, ja vielä lisäksi oli tosiaan veljen pojan ristiäiset. Liikaa menoa, liian vähän aikaa. Olin oikein yllättynyt, että sain suoristusraudalla noinkin hienot kiharat aikaan, kun yleensä ne ei tahdo onnistua sitten kirveelläkään! :D


Mikä on lempivuodenaikasi ja miksi?

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

ensimmäinen videopostaus!


Tässä vähän videoo meidän tämän päivän vaunulenkiltä! 

tiistai 8. syyskuuta 2015

10kk ikää mulla on


Kristianille tuli eilen (7.9) tosiaan jo 10kk mittariin! Justhan mä kannoin ton synnäriltä kotiin.. Vuosi sitten seitsemäs yhdeksättä vietettiin myös mun vauvakutsuja, ja ilman facebookin tänä päivänä -sovellusta en olisi tätäkään muistanut :D Näin se aika vaan vierii ja kohta vietelläänkin jo 1v synttäreitä!


Meillä osataan:
 - Nousta seisomaan tukea vasten
 - Istua
 - Kävellä puita pitkin
 - Sanoa vastaan jos kielletään
 - Avata kaapinovet
 - Kiipeillä äidin ja isin yli tai hoitopöydän alimmaiselle tasolle
 - Kiusata koiraa
 - Syödä nätisti


10kk neuvolassa käytiin viime viikon perjantaina, joka täällä ainakin järjestetään vain jos kyseessä on esikoinen tai seuraillaan pituus/painokäyrää. (Meidän kohdalla tosiaan oli esikoisesta kyse.) Joillakin paikkakunnilla koko 10kk välietapin neuvolaa ei edes järjestetä, koska säästöjä säästöjä. Pojalla oli mittaa 74,8cm ja painoa 9770g, eli vajaa 9,8kg. Pluskäyrillä mennään edelleen ja seuraavan kerran neuvola onkin sitten vasta vuoden ikäisenä ja saadaan taas välissä rokotuksia. 

Suuhygienistillekkin tuli aika tälle kuulle, vaikka mulla oli muistikuva raskausajan suuhygienisti käynniltä, että se tulisi vasta vuoden ikäisenä. No, on siellä suussa nyt ainakin katseltavaakin kun 4 hammasta on jo tullut ja 2 lisää tulon päällä! 

PS. On sitten muuten hyvin haastavaa tämän ikäisen kuvaaminen, sillä se ei pysy YHTÄÄN paikallaan, vaan aina ollaan menossa ja tekemässä. Missä mun vauva on.. :(

keskiviikko 26. elokuuta 2015

Troublemaker.

Mulla on hyvin iso ongelma laihdutuksen suhteen, jos motivaation katoamista ei lasketa. Musta on tullut ihan liian perso makealle! Minä, joka teininä en syönyt moneen vuoteen karkkia/suklaata, koska hampaita alkoi vihlomaan, on sortunut mussuttamaan ihan liikaakin herkkuja. 

Kaikki alkoi silloin kun sain tietää raskaudesta. Mun alkoi tekemään jatkuvasti mieli makeaa ja siitä se sitten lähti. Kilot, jotka sain pudotettua ennen raskautta pois, tulivat jäädäkseen raskauden jälkeen. Komea, iso mahani muistuttaa mua tästä vieläkin. Myös naama muistuttaa kyntöpeltoa, kiitos kaiken sokerin ahmimisen. (Tätäkään vaivaa ei ollut teininä..)

Jos mä ostan suklaalevy, syön sen, niin tunnen ihan järkyttävää itseinhoa ja mietin et miks menin tonkin prkl syömään tai ylipäänsä ostamaan. Tätä tapahtuu myös herkkujen kohdalla, joilta en voi kotonakaan välttyä, koska niitä tuputetaan joka tuutista. Ainahan voi sanoa ei, mutta en mä osaa sanoa ei, jos tarjotaan ja jos vaikka sanot ei, niin tuputetaan kahta kauheammin, "ei se yks mitää haittaa."

Tästä päästäänkin motivaatioon. Toisaalta motivaatiota löytyy, mutta toisaalta taas ei. Mun kun tarttis herätä viideltä aamulla lenkille, jotta pääsen liikkumaan ennen aamupalaa, koska huomasin ennen raskautta jo, että on parhain ratkaisu minulle. Sitten tulee mutta.. entä jos tuo lapsi herää kun nousen ja lähden, eikä isimies saakkaan nukkua sitä tuntia minkä hän saisi vielä nukkua? Entä jos lapsi ei nukahdakkaan enään ja meidän päivärytmi on pilalla? Niin. Mä ajattelen ihan liikaa muita, enkä itseäni tässä asiassa. 

Lapsen kannalta olisi kyllä hyvä jos äiti olisi laihempi, terveempi ja jaksaisikin tehdä jotain, mutta kuten yllä olevat seikat havainnoillistavat, niin mulla on todella iso ongelma käsiteltävänä. Mun pitäisi opetella olemaan itsekäs ja sanomaan ei, mutta entä jos sen jälkeen ihmiset alkavat kaikkoamaan ympäriltäni? En myöskään halua, että mua pidettäisiin itsekkäänä, joka ajattelee vain omaa parastaan, mutta tulevaisuuden kannalta se olisi pakollinen tie kuljettavaksi. 

Kun aina muistaisi vain tämän biisin sanat, pääsisi elämässä hyvin pitkälle!

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Ruka ja kirppislöytöjä.





Me käytiin eilen rukalla ihastelemassa maisemia ja ostamassa muutamia kotiin viemisiä samalla matkamuistomyymälästä. Takaisin tullessa oli jopa porojakin useampi tiellä ja lulu ihmetteli niiden toimintaa muristen ja tarkkaillen apukuskin paikalta. 

Tänään kävin sitten tutkimassa kuusamon kirpputoreja löytöjen toiveessa, ja yhdeltä kirpparilta löysinkin muutaman vaatekappaleen itselleni ja yhden hienon bleiserin pojalle.
 0,50€/kpl
 3,50€
3€

Pari normaalia paitaa, jakun ja tuon bleiserin. Toi jakku oli kiva löytö, ja varsinkin noin halvalla, kun on kuitenkin siisti kuntoinen. Pidemmän aikaa olenkin metsästänyt jakkua kirpputoreilta, koska sellainen mun vaatekaapista uupuu, mutta ei uuvu enään. 

Loppuloma meneekin sitten varmaan tässä mökillä ihmetellen ja kalastellen. Sunnuntaina ilmeisesti lähdetään ajelemaan kotiopäin iltapäivästä tai sitten maanantaina aamuyöllä, mutta näkee nyt kummin päin tehdään. 

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Tervehdys kuusamosta!



Tultiin tosiaan tänne kuusamoon koko perhe + lulu maanantai-iltana n. 9h ajon jälkeen. Ensimmäiset päivät on mennyt enimmäkseen lepäillessä ja saunoessa, Tänään uskallauduin jo mato-ongelle, kun alkuviikon lepo oli tehnyt tehtävänsä :) Jos huomenna uskaltautuisi jo lähtemään ihmisten ilmoille ja keräämään muistoja tältä meidän ensimmäiseltä lomalta kokonaisena perheenä. 

sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

The liebster award challenge


Jenni heitti mulle tosiaan tämän liebster award -haasteen. Siitä onkin pitkä aika, kun olen viimeksi vastannut toisen bloggaajan kysymyksiin, joten let's go! Yritän parhaani mukaan paneutua kysymyksiin kunnolla ja intohimolla.

1. Paras kirja, jonka oot lukenut?
Hmm.. vaikea valinta, kun olen lukenut niin paljon hyviä kirjoja. Teininä (10-15v) lemppareita oli Neiti Etsivät ja erilaiset hevoskirjat. Nykyään olen lukenut kirjoja paljon vähemmän kuin teinivuosina, että taidan valita, (en nyt parhaaksi, mutta parhaimmistoa) Hevoskuiskaajan. Olin jo pitkään halunnut lukea sen äitini kehujen jälkeen ja onneksi löysin sen parilla eurolla kirpparilta muutama vuosi sitten!



2. Miksi haluaisit tulla isona?
Mähän oon jo tavallaan iso, jolla pitäisi olla jo suuntaa siihen mitä tekee aikuisiällä, mutta mulla ei ole. En vieläkään oikein tiedä mitä haluaisin tehdä ja miksi haluaisin isona. Ehkä mä keksin sen tässä kotona olo aikana, kun onhan mulla vielä aikaa miettiä, jos (nimenomaan jos) olen nämä ensimmäiset 3 vuotta kotona.

3. Mitä oot harrastanu pienenä?
Pienenä oon harrastanut virtuaalihevosia, telinevoimistelua jonkun aikaa, raamattukerhoa (tosiaan olen nykyään ateisti), kokkikoulua ja kävin mä näytelmäkurssillakin piipahtamassa pari kertaa. Ehkä sitä olisi voinut harrastaa nuorempana enemmänkin, varsinkin liikunnallisia juttuja.



4. Mitkä on sun kolme tämän hetken unelmaa?
Ensimmäisenä tulee mieleen lottovoitto, mutta se taitaa olla suurimman osan unelma ja hyvin epätodennäköinen sellainen. Realistisimmista unelmista ensimmäisenä taitaa olla se koulun käyminen loppuun, toisena saada mukava työpaikka ja kolmantena käydä saksassa ihailemassa maisemia lähellä alppeja!

5. Kolme sun lemppariblogia?
Ensimmäisenä tulee mieleen The Realm of Maria, jota olen seurannut jo blogin alkuajoilta asti. Tykkään Marian tyylistä ja hänen elämäänsä on hieno seurata, varsinkin nyt, kun on lapsi tullut taloon! Toiseksi valitsin Helmihytin, koska tykkään noista kuvista ja varsinkin ulkoasusta! Tätä kolmatta oli vaikea keksiä, mutta valitsin Chiquinen. Siis noi asukuvat on ihan mielettömän hienoja ja nätti tyty! 

6. Viihdytkö mielummin yksin vai muiden seurassa?
Mä olen aika lailla enemmän yksineläjä. Tykkään käydä koiran kanssa yksin lenkeillä ja viihdyn aika paljon yksin kotona, tai nykyään kaksin pojan kanssa. Kyllä sitä silti seuraakin kaipaa, varsinkin täällä metsän keskellä olisi kiva jos joskus olisi seuraa kavereista tai pääsisi useemmin tuulettumaan, enkä tarkoita vain juomista, vaan ihan leffailtaa ystävien kesken ilman velvotteita.



7. Mitä pahoja tapoja sinulla on?
Multa ei taida löytyä juurikaan pahoja tapoja, tupakoinnin ja kynsien syömisen lisäksi. Viime syksynä pääsin hyvin eroon vähäksi aikaa kynsien syömisestä, mutta enää en ole löytänyt sitä tarmoa, mitä silloin oli. Tyhmänä menin tupakoinninkin aloittamaan synnytyksen jälkeen, kun imetys meni ketuillensa ja hormoonit heitteli mieltä.

8. Mikä on mielestäsi tämän hetken paras biisi?
Uniikin tikis on aika motivoiva, ja Elastisen eteen ja ylös on myös aika kova. Mutta että paras? Ei taida olla tällä hetkellä parasta biisiä. Nykyään löytää harvoin biisiä, jota jaksaisi kuunnella repeatilla monta tuntia. 

9. Mitä tekisit, jos sinulla olisi vain kuukausi elinaikaa?
Viettäisin aikani rakkaimpieni kanssa matkaillen ympäri suomea, kävisin kiertämässä vähän maailmaa, ainakin saksassa ja espanjassa ja siihen se kuukausi taisikin mennä.



10. Oletko riippuvainen kännykästäsi?
En koe olevani riippuvainen kännykästäni, mitä se nyt on tarpeellinen lenkeillä sport tracker -sovelluksen ansiosta. Hyvän kamerankin ansiosta sillä on kiva kuvailla, mutta muuten se saa olla aika paljon rauhassa.

11. Mitä soitinta haluaisit osata soittaa?
Olen aina halunnut opetella soittamaan kitaraa. Yläasteella tuli kyllä kokeiltua ja soitettuakin yksi biisi, mutta se into sitten lopahti koulun vaihdon myötä, jossa ei ollut enään mahdollisuutta valita musiikkia valinnaisena aineena.

Minun 11 kysymystäni haastetuille:
1. Käytätkö paljon meikkiä?
2. Mitkä on 3 lempiasiaasi suomen kesässä?
3. Jos saisit muuttaa menneisyydessäsi yhden asian, mikä se olisi?
4. Mitä haluaisit tehdä/olla 5 vuoden päästä?
5. Kuka/Ketkä on sinun esikuviasi?
6. Kumpi, auto vai 80 000€ käteen? Miksi?
7. Jos saisit valita autiolle saarelle mukaasi 3 tavaraa, mitkä ne olisi?
8. Mitä olisit halunnut harrastaa nuorempana?
9. Mitä söisit viimeiseksi ateriaksesi?
10. Oletko kilpailuhenkinen?
11. Mitä uutta haluaisit oppia?

Haastan:
http://youdontcarehowifeel.blogspot.fi/
http://fashionsivu.blogspot.fi/
http://johannatuulia.blogspot.fi/
http://eemmaot.blogspot.fi/