maanantai 22. syyskuuta 2014

Pikavipit - Hetkellinen lohtu vai loppuiän ongelma?

Uskoakseni sinä, joka nyt tätä postausta luet, olet kuullut pikavipeistä, olet ehkä kokeillutkin kerran tai olet jäänyt niin sanottuun kierteeseen. Ehkä tämä ystäväni tarina avaa ovet pikavippiyden pimeään puoleen ja sen seurauksiin. Toimikoot tämä pienenä varoituksen sanana tai ihan vain herätepostauksena niille, jotka ovat harkinneet pikavipin ottoa tai ovat sellaisen ottaneet. Nyt aluksi vähän faktatietoa.

Pikavippi on siis hetkellinen laina, johon saat valita maksuajan, mutta tottakai näihin vippeihin kuuluu myös korko (jonka prosentti on ihan järkyttävän iso). Suomesta löytyy todella monta pikavippifirmaa ihan googlettamalla ja suosituimmat jopa mainostavat toimintaansa tv-mainoksin. Saat ihan itse päättää, paljon otat lainaa ja milloin maksat sen takaisin. 

Ystäväni päätti kokeilla kerran pikavippiä, koska rahat olivat tiukilla ja ruokaa täytyi jääkaappiin ostaa ja ehkä vähän päästä viikonloppuna tuulettumaan. 60€:n hetkellinen laina ei tuntunut pahalta, eikä sen maksaminenkaan kuukauden kuluttua korkoineen, mutta sitten tultiin taas ympyrän alkupäähän ja rahat olivat lopussa, ehkä senkin takia kun pikavippi korkoineen oli ns. ylimääräinen lasku seuraavalle kuulle. Tästä kaikki lähti..

Ystäväni joutui kierteeseen, eli maksoi edellisiä pikavippejä uusilla pikavipeillä pois, kunnes lopulta hän ei enään jaksanut ja käytti hyväkseen jokaisen pikavippifirman saadakseen hetkellisesti olla kuin miljonääri ja laskut menivät loppujen lopuksi perintään. Se oli luottotietojen menetys ja ulosottoon asti mennessään myös lisäkustannuksien paikka. Lisäkustannuksia tuli mm. oikeudenkäyntikuluista, perintäkoroista ym. jotka toivat vielä lisää hintaa ulosmitattavalle määrälle. 

Tämä tapahtui siis vuonna 2011 ja ystävälleni satelee vieläkin ulosmittauskirjeitä pikavippien takia, jotka ovat vasta tänä vuonna menneet käräjäoikeuteen asti ja sitä myötä ulosmitattaviksi. Ystäväni joutui siis kokemaan pikavippimaailman pimeän puolen, mutta hyvä niin, jos olet itse pystynyt pitämään sen siinä yhdessä pikalainassa tai kahdessa. 

Kerroin tämän tarinan juuri siksi, että tälle tielle on melko vaarallista lähteä ja helppo sortua. Jotkut voivat ottaa tästä tarinasta opikseen ja ryhdistäytyä, jotkut taas eivät hairahda kertaakaan tämän tarinan jälkeen pikavippien ihmeelliseen maailmaan. Ystävääni kaduttaa näin jälkikäteen, tämä tyhmyys mitä on tullut tehtyä ja miten elämä on vaikeutunut luottotietojen menetyksen myötä, joten toivon hartaasti, tämän olleen oikeasti opettava kertomus. 


Vanha rakkaus löysi mut uudestaan..

.. nimittäin löysin jälleen jean michel jarren ja vangeliksen musiikin!
Mun mielestä nykyään ei osata edes tehdä tämän kaltaista musiikkia, joten suosittelen kuuntelemaan nyt ainakin nämä biisit, jotka ovat siis näiltä esittäjiltä mun mieleeni. Suosittelen tutustumaan myös heidän muuhun tuotantoonsa, mikäli kiinnostuksenne herää.
Enjoy! ;)











maanantai 8. syyskuuta 2014

Kysymyspostauksen aika.

KYSY! ASK! FRÅGA!

Blogi on tulee olemaan tämän kuun hyvin hiljainen ja osan lokakuuta, joten nyt voisi olla hyvä aika kysymyspostaukselle. Kysymyksiä voi jättää tämän tekstin kommentteihin 5.10 asti, jonka jälkeen vastaan kysymyksiinne, MUTTA mikäli koen jotkut kysymykset liian henkilökohtaisina, saatte vastaukseksi vain no comments. Laittakaa paljon kysymyksiä tulemaan! Kiitos!

Tässä vielä kuva tallilta Pekka -ponista, josta tuli lulun kaveri.

tiistai 2. syyskuuta 2014

Syksy saapui ja tuo talven tullessaan.




Syksy tosiaan tuo tullessaan ne kauniit oranssin eri vivahteet ja alkaa se talvikin kohta kolkuttelemaan oven takana. Tämän kunniaksi innostuin neulomaan villasukkia, ja tällä hetkellä siis menossa elämäni toiset itsetehdyt villasukat, jotka on tarkoitettu tuon miespuoleisen koipeen. Ensimmäiset tein siis itselleni, ja kyllä noista huomaa eron kuin yöstä ja päivästä. Vielä pitäisi opetella tekemään lapaset, jonka jälkeen tehdä itselleen vielä kaulahuivi ja pipo, niin ens talven villa-asusteet on hoidettu pois päiväjärjestyksestä! Tiedä vaikka tulevaisuudessa pistäisi jonkinlaisen arvonnan näihin liittyen pystyyn.. ;)

Myös viimeinen kuukauteni kaupunkilaisena alkoi, ja pitäisi alkaa pahvilaatikoita tavaroilla täyttelemään. Ihanaa, että pitkä haaveeni maalle muutosta vihdoinkin toteutuu ja uskon eläimien olevan tästä yhtä innoissaan kuin minäkin. Pitäisi kyllä vielä ennen muuttoa päästä osista tavaroista eroon ja toivottavasti facebook -kirppareilta löytyy kiinnostuneita ihmisiä (vaatteet vaan ei tahdo mennä kaupaksi pilkkahinnallakaan..) Toivotaan kuitenkin, ettei roskiin heitettävää löydy ja kaikille löytyy käyttöä/käyttäjiä.