perjantai 25. heinäkuuta 2014

Vihavuoden vuorokauden loma.









Olimme miehen kanssa tosiaan yhden yön vihavuodella mökillä. Päädyimme tosiaan mökille keskiviikko ehtoona, siinä sitten vähän grillailtiin ja höpistiin yömyöhään asti ihmisten kanssa. Aamulla käytiin heittämässä talviturkit veks ja maittavan aamupalan jälkeen suunnattiin vihavuoden sahalle ja kioskille ihmettelemään ja pällistelemään tätä pientä kylää, jolla olikin ihmeen paljon annettavaa kulttuurisesti. Sahan sisätiloissa oli menossa taidenäyttely ja pihassa majaili jo hieman ränsistynyt vesivoimala. Koskenalapuolella oli sitten noita todella kesyjä kaloja, joita ihmiset saivat ruokkia. Kylläpä sinne saatiinkin elämää pienellä palalla jäätelön vohvelia. Kalastus oli todellakin kiellettyä, mikäli ei omista erityislupaa.

En olisi ikinä uskonut kuinka paljon sitä saa yhdestä paikasta irti vuorokauden sisällä, mutta ilmeisesti se on mahdollista! Maittavan päivällisen jälkeen oli aika sanoa hyvästit ja suunnata mersun nokka kohti tamperetta. 

2 kommenttia:

  1. Noissa maalaiskylien vanhoissa rakennuksissa ja nähtävyyksissä on ihana käydä!! :) Tällä meilläpäinkin joitain tuollaisia on.. Tänä kesänä ei vaan ehtiny missään käymään...
    http://xheartxhenriikka.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niissä on jotenkin kiva tunnelma kyllä.. :) Muutenkin kun uskon kaikkeen yliluonnolliseen, niin vanhoissa rakennuksissa on jotenkin sitä tunnelmaa vielä enemmän.

      Poista

Asiattomat kommentit menevät suoraan roskakoriin ;)