perjantai 25. heinäkuuta 2014

Kutsuvieras ennakkonäytös; The Salvation



Meillä oli hyvää aikaa ennen elokuvan alkua käydä mun siskon luona  kyläilemässä, kun ei oltu hänen tampereelle muuton jälkeen vielä keriitty käymään hänen luonaan. Kaisa asui todella mukavan oloisella seudulla hervannassa ja asuntokin oli todella tilava ja avara. Sellaisen kerrostaloasunnon minäkin voisin huolia! Onneksemme kaisa lähti meidän mukana tänne kotiseudulle kankaanpäähän, eikä me välttämättä oltaisi ilman kaisaa löydetty koko niagaran elokuvateatteria! Enkä olisi saanut välttämättä itsestäni minkäänlaisia kuvia kamerallani.

Elokuvateatteriin päästyämme saimme valita kahden lahjan väliltä, toinen sisälsi 2 toimintaleokuvaa ja toinen 2 komediaa + molemmat sisälsivät 5€:n lahjakortin discshoppiin. No, meidän ei ollut ainakaan vaikea valita, sillä toinen meistä otti toisen kassin ja toinen toisen, kerroimme nimemme ja suuntasimme sisään elokuvateatteriin joka toimi saunana koko puolentoistatunnin ajan. 

Alta löydät elokuvasta pienen arvostelun ja trailerin, sillä elokuva saa ensi-iltansa tänään ympäri suomen.


Eletään vuoden 1870 Amerikassa. Rauhallinen, tanskalaissyntyinen uudisasukas Jon (Mads Mikkelsen) saa vuosien odotuksen jälkeen mantereelle myös vaimonsa ja poikansa. Jo matkalla asemalta kotitilalle Jonin perhe joutuu silmittömän rikoksen kohteeksi. Vaimo ja poika tapetaan ja surun murtama mies kostaa vääryyden samalla mitalla. Kostotoimenpiteet sytyttävät pahamaineisen Delaruen (Jeffrey Dean Morgan) jengin vihan ja Jon on veljensä Peterin (Mikael Persbrandt) kanssa kaksin voimakasta, keinoja kaihtamatonta ja kostonhimoista vihollista vastaan. Jonin vaihtoehdoiksi jää joko paeta tai laittaa koko korruptoituneen Black Creekin kaupungin järjestys uuteen uskoon.
- finnkino

 Elokuva on siis perus länkkärityylinen kostoelokuva, jonka ohjaus on onnistunutta ja musiikki valinta on osunut nappiin. Eva Green on täysin onnistunut roolissaan mykkänä naisena ja kaikki tunteet näkyivät hänen silmistään. Ihan moni näyttelijä ei pystyisi tälläiseen rooliin ja tämä nainen oli kuin luotu siihen. Enkä voi valittaa päähenkilön rooliin pukeutuneen mads mikkelsenin roolista. Hän pysyi koko roolin ajan kylmähermoisena ja mukaansa tempaavana roolihahmona. 

Elokuvassa huomasi taas sen kuinka joukkoihmisiä saa pienemmän joukon ihmisiä pelkäämään ja tekemään sen mitä he tahtovat, mutta tottakai joukosta nousee aina yksi sankari joka laittaa koko joukkiolle kampoihin sen jälkeen kun ensin kärsii vähän itse. 

Mä sanoisin, että elokuva on todellakin loistava tanskalaiseksi ja toiseksi suosittelen varsinkin elokuvan ystäviä katsomaan kyseisen leffan, varsinkin jos tykkää kauniista naisista tai lännenelokuvista.

12 kommenttia:

  1. ihana banneri blogillasi näin ensimmäiseks! Kirjotat tosi selkeesti ja ulkoasu on tosi nätti c:

    VastaaPoista
  2. Heii jos saa kysyä niin mitkäs raskausviikot neitosella on menossa? :') Paljon onnea<3!

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva mekko! :--) Tässä taas yksi hyvä postaus sinulta, sun blogia on tosi kiva lukea. Tuo elokuva voi olla myös ihan katsomisen arvoinen!

    http://shiftingthegear.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä katsomaan kyseisen elokuvan! :)

      Poista
  4. Olet tosi nätti :) Olen samaa mieltä, toi banneri on ihana!

    http://fashionsivu.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  5. Toi leffa vaikuttaa ihan hyvältä! Mä aina pienenä katoin isän mahan päällä länkkäreitä ja ne on vieläkin mulle sellanen ''paluu menneisyyteen''- hetki :D tosin enää ei tuu kiivettyä siihen papan mahan päälle.... :-D

    http://ddaydreamdestination.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, suosittelen kyllä kyseisen elokuvan katsomista! :)

      Poista
  6. oi miten kiva tuo sun mekko, sopii sulle älyttömän hyvin:-)

    VastaaPoista

Asiattomat kommentit menevät suoraan roskakoriin ;)